Sibelius150

Sibelius150

Hankkeen tavoitteena on juhlistaa Sibeliuksen juhlavuotta järjestämällä kouluissa, kylissä ja kirjastoissa Sibelius-iltamia ja tuoda näin kulttuuria jokaisen lapsen ja perheen tietoisuuteen ja arkeen. Sibelius tuodaan ihmisten tietoisuuteen pieninä konkreettisina tekoina ja tapahtuman valmisteluina. Näin mahdollistetaan osallisuus ja kulttuurikokemukset niillekin, jotka eivät muuten aktiivisesti osallistu kulttuurin tuottamiseen ja kuluttamiseen. Sibelius-iltamien avulla myös vahvistetaan kylien yhteisöllisyyttä ja koulujen asemaa kylien kulttuuritaloina. Sibelius-iltamia suunnitellaan ja toteutetaan koulujen, kirjastojen, kylätoimikuntien, vanhempainyhdistysten ja muiden oman koulun ympärillä olevien toimijoiden yhteistyönä. Sibelius-iltamat rakentuvat Sibeliuksen kotia, Ainolaa, kuvaavan interiöörin ympärille, jonka avulla rakennetaan tunnelmakuva Sibeliuksen elämästä. Tunnelman avulla astutaan hetkeksi aikaan, jolloin suuri säveltäjä istui pianon ääressä soittamassa ja säveltämässä Ainolan salissa.

Hanke on Vakka-Suomen Musiikkiopiston tuottama ja Ravakan rahoittama.

Aikataulu

  • 3.3.2016

    Sibelius-iltamat Tainiolan palvelutalossa
  • 18.12.2015

    Laitilan Kodjalan koulun Sibelius-juhla
  • 15.12.2015

    Taivassalon yhtenäiskoulun Sibelius-juhla
  • 4.12.2015

    Laitilan Kappelimäen koulun Sibelius-juhla
  • 4.12.2015

    Laitilan kaupungin Sibelius-juhla
  • 3.11. 2015

    Mynämäen rotary-yhdistyksen Sibelius-ilta
  • 30.10. 2015

    Mynämäen kirjaston Sibelius pop up-kahvila